Läsnä: Lotta Parviainen, Tara Oinonen, Annika Vasara,Vilma Määttänen, Saku Hämäläinen ja
Kirsi-Marja Hamonen
LUKUVUODEN 2013-2014 TOIMINTASUUNNITEMA
Laadimme koulun oppilailta saatujen ideoiden pohjalta alustavan toimintasuunnitelman.
1. Järjestämme kaksi kertaa kuukaudessa välituntitoimintaa ruokavälitunneilla.
2. Laadimme kuukauden mediakyselyn koulun blogiin.
3. Syyskuu: Tapakasvatusviikolla oppilastoimikunta tekee yllätystarkastukset luokissa. Kiinnitämme huomiota pulpettien ja käytävän siisteyteen. Siisteys palkitaan.
4. Lokakuu: Kuviskilpailu
5. Marraskuu: Temppurata
6. Joulukuu: Pikkujoulut/bileet
7. Tammikuu: Pihaleikkipäivä
8. Helmikuu: Kuviskilpailu, Mediapajapäivä
9. Maaliskuu: Rämälän Talent, laskiaistapahtuma
10. Huhtikuu: Pääsiäistempaus ja naamiaiset
11. Toukokuu: Retkipäivä
Vilma Määttänen
Sihteeri
maanantai 9. syyskuuta 2013
Kaupunginorkesterin konsertti 11.9.
ARI RASILAISEN
KAPELLIMESTARIKURSSIN KONSERTTI
ke 11.9.2013 klo 19,
Martti Talvela -sali, Mikaeli
Ari Rasilainen tuo
kapellimestariopiskelijansa jälleen kurssille Mikkeliin. Lahjakkaasta
opiskelijajoukosta löytyy päätöskonserttiin niin kapellimestareita kuin
solisteja, joista osa on mikkeliläisyleisölle tuttuja jo viime vuoden
kurssilta. Konsertissa viihdytään mm. Vivaldin vuodenaikojen sekä Schubertin,
Mozartin ja Bachin musiikin parissa.
Liput toimituskuluineen:
17,50 / 15,50 / 7,50 €. Paras tapa välttää ovimyynnin jonotus on hankkia
lippu etukäteen. Ennakkomyynti Lippupalvelun myyntipisteissä (mm. Sokos,
City-Market), Stellan Pisteessä ja Mikaelissa. Ovilipunmyynti klo 18
alkaen.
Liput voi maksaa
ovimyynnissä Smartum-kulttuuriseteleillä ja Sporttipassilla.
Tervetuloa.
Merja Kiuru
Orkesterisihteeri / Orchestra Secretary, ms.
Mikkelin kaupunginorkesteri / St Michel Strings
Sointukatu 1, FIN-50100 Mikkeli
puh. 044 7945711, tel. +358 44 7945711
Koulun kolmiottelun tulokset 5.9.2013
Lajit:
0-2 lk. juoksu, vauhditon pituushyppy ja pallonheitto
3-4 lk. juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö
5-6 lk. juoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy
0-2 TYTÖT
1. Laura Laukkanen
2. Tara Oinonen
3. Katariina Ehrnrooth
0-2 POJAT
1. Veeti Vauhkonen
2. Tima Kopotev
3. Samu Pulliainen
3-4 TYTÖT
1. Iina Pöntinen, Tiia Anttonen
2. Anni Mutanen
3. Annika Vasara
3-4 POJAT
1. Iiro Pietikäinen
2. Arttu Määttänen
3. Oskari Laukkanen
5-6 TYTÖT
1. Ada Kolehmainen
2. Linnea Koponen
3. Vilma Määttänen
5-6 POJAT
1. Saku Hämäläinen
2. Juuso Parviainen
3. Rasmus Pietikäinen
0-2 lk. juoksu, vauhditon pituushyppy ja pallonheitto
3-4 lk. juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö
5-6 lk. juoksu, kuulantyöntö ja pituushyppy
0-2 TYTÖT
1. Laura Laukkanen
2. Tara Oinonen
3. Katariina Ehrnrooth
0-2 POJAT
1. Veeti Vauhkonen
2. Tima Kopotev
3. Samu Pulliainen
3-4 TYTÖT
1. Iina Pöntinen, Tiia Anttonen
2. Anni Mutanen
3. Annika Vasara
3-4 POJAT
1. Iiro Pietikäinen
2. Arttu Määttänen
3. Oskari Laukkanen
5-6 TYTÖT
1. Ada Kolehmainen
2. Linnea Koponen
3. Vilma Määttänen
5-6 POJAT
1. Saku Hämäläinen
2. Juuso Parviainen
3. Rasmus Pietikäinen
Kulttuuripolku lukuvuonna 2013 - 2014
Mikkelin kaupungin
kulttuuripalveluiden ja opetuspalveluiden poikkihallinnollinen projekti Kulttuuripolku
starttaa lukuvuodelle 2013-2014. Mukana ovat kaikki luokka-asteet 1-9. Uutena
mukaan polulle hyppäävät myös Suomenniemen ja Ristiinan peruskoululaiset.
1 luokka pääsee kokemaan
taide-elämyksiä keväällä 2014. Tarkempi ajankohta ja sisältö ilmoitetaan
tuonnempana.
2 luokka vierailee
Kenkäverossa ja tutustuu samalla käsityömaailmaan vuoden vaihteen jälkeen
viikoilla 5 ja 6. Tämän lisäksi tokaluokkalaiset pääsevät kirjastokäynneille.
Kirjastokäyntien aikatauluista kirjasto tiedottaa itse.
3 luokka pääsee pujahtamaan
teatterin pariin keväällä 2014.
4 luokka viettää perinteistä
itsenäisyyspäivänjuhlaa torstaina 5.12. Mikaelissa sekä perehtyy kirjastoon.
Kirjastokäyntien aikatauluista kirjasto tiedottaa itse.
5 luokka tutustuu kotiseutuun
keväällä 2014.
6 luokka perehtyy elokuvan
saloihin keväällä 2014 järjestettävissä MyFilm –elokuvatyöpajoissa (HUOM!
Riippuu saadaanko ohjaaja työpajoille järjestettyä, selvittelyn alla).
Tarkemmat, koulukohtaiset ajankohdat ilmoitetaan tuonnempana. Kaupunginorkesterin
soittajat jalkautuvat viikolla 42 pienryhmäkäyntien merkeissä kouluille
kertomaan työstään. Tämän lisäksi oppilaat pääsevät nauttimaan orkesterin kenraaliharjoituksista
loka-marraskuun vaihteessa.
7 luokka puolestaan askeltaa
tanssitaiteen pariin. Itäisen tanssin aluekeskuksen kanssa yhteistyössä
toteutettavat tanssityöpajat ohjaa tanssitaiteilija kiertää kouluilla syyslukukauden
aikana. Tarkemmat vierailuajankohdat sovitaan suoraan koulujen kanssa. Oppilaat
pääsevät myös lukukauden 2013-2014 aikana tutustumaan kuvataiteen saloihin kuvataiteilija
Hanna Vahvaselän tullessa vierailuille kouluille. Hanna ottaa yhteyttä jokaiselle
koululle syyslukukauden aikana ja sopii vierailuajankohdat koulujen toiveet
huomioiden.
8 luokka
tutustuu Mikkelin Valokuvakeskukseen heti vuoden vaihteen jälkeen, 13.1. -
7.2.2014
ja Mikkelin Taidemuseoon lokakuussa 2013.
9 luokka pääsee toukokuussa
nuorisovaltuuston järjestämään ysigaalaan Mikaeliin ja saa syksyllä koulujen
alettua K9-kulttuurikortin, jolla pääsee itse aktiivisesti kuluttamaan vuosien
saatossa opittuja kulttuurianteja.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Koulunkäyntiavustaja
Ideoita neuvottelukunnalle
Vanhempainillassa 28.8. keräsimme huoltajilta ideoita neuvottelukunnalle
seuraavaksi toimintavuodeksi.
Seuraavassa neuvottelukunnan kokouksessa 11.9. laadimme lukuvuoden toimintasuunnitelman, jossa mahdollisuuksien mukaan huomioimme huoltajien toiveita.
IDEOITA NEUVOTTELUKUNNALLE 2013-2014
Talviriehatapahtuma
- luistelua, mäenlaskua, makkaran paistoa
Urheilutapahtuma lapset vastaan aikuiset
Ulkoilutapahtuma esim. Tornimäki talvella
Elämyspiha: pääsisi tutustumaan mahd. monipuolisesti maatilan eläimiin
Pojat & isä –tapahtuma, jossa ”miesten juttuja”
- rullaluistelua, skeittilautailua, pelejä
Äiti & tyttö –tapahtuma, jossa ”tyttöjen” juttuja
- ruoanlaittoa/leivontaa, askartelua, ratsastusta,
koiraesityksiä (agility, palvelukoiranäytös)
Myyjäiset (rahaa ensi vuodeksi), joulumyyjäiset
- kortit
- toffeet ja keksit
Valokuvauskilpailu
Urheiluilta (jalkapallo), talvella luistelua + makkarat
Rusettiluistelu
”Lasten uutiset”
Ulkoilutapahtuma
- luistelua
- pulkkamäki ym.
Lukuvuoden teemaan liittyen jotain
-Rämälän koulun esittely lehteen, nettiin tms.
( kuvia jostakin tapahtumasta, jossa oppilaita, vanhempia ja
henkilökuntaa)
Joulunäytelmä
Karkkimyynti
Pesismatsi
seuraavaksi toimintavuodeksi.
Seuraavassa neuvottelukunnan kokouksessa 11.9. laadimme lukuvuoden toimintasuunnitelman, jossa mahdollisuuksien mukaan huomioimme huoltajien toiveita.
IDEOITA NEUVOTTELUKUNNALLE 2013-2014
Talviriehatapahtuma
- luistelua, mäenlaskua, makkaran paistoa
Urheilutapahtuma lapset vastaan aikuiset
Ulkoilutapahtuma esim. Tornimäki talvella
Elämyspiha: pääsisi tutustumaan mahd. monipuolisesti maatilan eläimiin
Pojat & isä –tapahtuma, jossa ”miesten juttuja”
- rullaluistelua, skeittilautailua, pelejä
Äiti & tyttö –tapahtuma, jossa ”tyttöjen” juttuja
- ruoanlaittoa/leivontaa, askartelua, ratsastusta,
koiraesityksiä (agility, palvelukoiranäytös)
Myyjäiset (rahaa ensi vuodeksi), joulumyyjäiset
- kortit
- toffeet ja keksit
Valokuvauskilpailu
Urheiluilta (jalkapallo), talvella luistelua + makkarat
Rusettiluistelu
”Lasten uutiset”
Ulkoilutapahtuma
- luistelua
- pulkkamäki ym.
Lukuvuoden teemaan liittyen jotain
-Rämälän koulun esittely lehteen, nettiin tms.
( kuvia jostakin tapahtumasta, jossa oppilaita, vanhempia ja
henkilökuntaa)
Joulunäytelmä
Karkkimyynti
Pesismatsi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)