keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Muutoksia (0-2 LI ja 5-6 KU)
Hei!
Ensi viikolla taiteilija Marja de Jong aloittaa taideprojektin 5-6 -luokassa. Hänelle ei perjantain kuvistuntien ajankohta käynyt, joten vaihdamme kolmeksi viikoksi 5-6 luokan KU-tunnit keskiviikkoon. Vastaavasti 0-2 luokan LI-tunnit siirtyvät perjantailta keskiviikkoon kolmeksi viikoksi eli 19.3. 26.3. ja 2.4. liikuntaa. Viikolta 15 jatkamme lukujärjestysten mukaisesti.
Kirsi-Marja
Tutustumispäivä 12.3.2014
Keskiviikkona 12.3. Hiirolan koulun oppilaat kävivät tutustumassa Rämälän kouluun.
Tutustumispäivä
Tutustumispäivä
Rämälän 5-6 -luokan oppilaat olivat suunnitelleet ja myös toteuttivat toimintapäivän, jossa kierrettiin ryhmissä toimintapisteestä toiseen. Päivä sujui todella hienosti ja uusia ystävyyssuhteitakin jo syntyi.
Ennen kotiinlähtöä arvoimme kolme vapaalippua viihdeuimala Rantakeitaaseen. Onni suosi tällä kertaa Rämälän koulun oppilaita.
Ensi syksynä onkin sitten mukava aloittaa koulunkäynti, kun on jo tuttu ympäristö ja tutut kaverit vastassa.

tiistai 11. maaliskuuta 2014
Wilmakysely/Tulevaisuuden koulu 2016
Hei kotiväki!
Suomeen ollaan laatimassa uusia opetussuunnitelmia, joissa päätetään mm. siitä miten ja mitä koulussa opetetaan. Tähän suunnittelutyöhön halutaan myös huoltajat mukaan. Pyydänkin ystävällisesti teitä vastaamaan kahteen kysymykseen, jotka löytyvät täältä wilman vasemman reunan Kyselyt -valikosta.
Kyselyn nimi on Tulevaisuuden koulu 2016/Rämälä.
Kysely on avoinna 17.-30.3.2014.
Kiitos yhteistyöstä!

Rämälän Talent 2014
Keskiviikkona 5.3. koulumme oppilastoimikunta järjesti Rämälän Talent -kilpailun.
Kaikki esitykset olivat tosi upeita, mutta vain yksi esitys pääsi voittajaksi.
Kiitos kaikille osallistujille!
Esitykset:
1. Jami ja Jesse: Adjektiivitarina
2. Tiia ja Vilma -duo: Maailman toisella puolen
3. Linda, Marikki ja Susanna -trio: Boom Kah
4. Anni, Tiia ja Annika -trio: Erilaiset
5. Tommi: Diaboloesitys
6. Linnea, Hilla, Linda, Anni ja Ada: Tanssiesitys
Voiton vei Tommin diaboloesitys.
Onnea voittajalle!

tiistai 4. maaliskuuta 2014
KUVATAIDEKILPAILU
Rämälän koulu osallistuu Osuuspankkien kansainväliseen kuvataidekilpailuun.
Kilpailuaika on 10.2.-31.3.2014.
Vuoden 2014 kilpailun teema on ” Vie meidät mielikuvitusmaailmaasi”.
Kilpailusarjat ovat:
6-8 –vuotiaat, 9-10 –vuotiaat sekä 11-13 –vuotiaat.
Kilpailutyöt palautetaan osuuspankkiin 2.4.14 mennessä. Siellä palkitaan alueen parhaat työt.
Jokaisen sarjan voittajatyöt lähetetään Helsinkiin valtakunnalliseen kilpailuun.
Palauttakaa lappu omalle opettajalle viimeistään ensi viikon aikana.
t. Kirsi-Marja
Kilpailuaika on 10.2.-31.3.2014.
Vuoden 2014 kilpailun teema on ” Vie meidät mielikuvitusmaailmaasi”.
6-8 –vuotiaat, 9-10 –vuotiaat sekä 11-13 –vuotiaat.
Jokaisen sarjan voittajatyöt lähetetään Helsinkiin valtakunnalliseen kilpailuun.
Jokaisen sarjan viisi parasta nuorta taiteilijaa palkitaan toukokuussa Helsingissä järjestettävässä valtakunnallisessa palkintojenjakojuhlassa, johon heidät opettajineen kutsutaan.
Palkinnot ovat 150, 200, 250, 350 ja 500 euroa. Voittajatyöt edustavat maatamme kesäkuussa Sveitsissä järjestettävässä kansainvälisessä loppukilpailussa.
Kaikilla osallistujilla tulee olla vanhempien suostumus osallistua kilpailuun.
Kilpailun tarkemmat säännöt ovat verkossa www.hippo.fi
Laitan keskiviikkona oppilaiden mukana lupalapun koteihin.
Täyttäkää siitä tiedot ja lupakohta.Palauttakaa lappu omalle opettajalle viimeistään ensi viikon aikana.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Tuikkujahti
Tuikkuja kertyi Metsäsairila Oy:n toimialueella hirmuinen määrä, kuten alla olevasta kuvasta näette.
Toiseksi tuli Launialan koulun 2. luokka ja kolmanneksi
Tuppuralan koulun 4C luokka.
Tulokset kokonaisuudessaan voitte käydä katsomassa täältä http://www.metsasairila.fi/metsasairila/fi/tietopankki/Neuvonta/tuikkujahti/tulokset/Tulokset_2014.php
Tuikkuja kerättiin yhteensä 651 075 kappaletta! Se on kaksinkertainen määrä viime
vuoteen verrattuna.
Metsäsairila Oy:n toimialueella tuikkujahtiin osallistui 39
luokkaa ja 690 oppilasta. Koko Suomen alueella tuikkuja oli jahtaamassa
yhteensä 807 luokkaa ja 15 287 oppilasta ja yhteistulos koko maassa oli
ennätykselliset 8,6 miljoonaa tuikkukuorta. Kerätyistä alumiinisista kuorista
on mahdollista tehdä melkein 575 970 uutta limsatölkkiä tai 58 uutta pientä
Buster-venettä.
Valtakunnallisia tuloksia voi käydä katsomassa www.tuikkujahti.fi
Kiitos vielä Rämälän koululaisille Tuikkujahtiin osallistumisesta! Rämälän koulun sijoitus oli 12. Hienoa!
Kirsi-Marja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)