perjantai 24. helmikuuta 2012

HYVÄÄ HIIHTOLOMAA!



Toivoo
1-2 luokka

torstai 23. helmikuuta 2012

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Hiihtolomalla tekemistä löytyy koululaisille myös Mikkelistä


Mikkelin kulttuuripalvelut järjestää hiihtolomalla tekemistä 1.-4.luokkalaisille. Tarjolla on lomalle puuhaa niin taiteilun kuin sirkusoppienkin parissa.

Keskiviikkona 29.2.2012 Johanna Lipsasen Jälkiä jäässä –taidekerhopaja houkuttelee 1.-3.luokkalaisia taiteilemaan talvisten aiheiden äärellä. Yksi työpaja kestää 20 minuuttia ja työpajoja järjestetään non-stop -periaatteella klo 13.00-15.00 välisenä aikana. Työpajat ovat maksuttomia, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Ilmoittautumiset sähköpostitse johannna@ideastakuvaksi.fi.

Lauantaina 3.3. ja sunnuntaina 4.3.2012 puolestaan heittäydytään sirkustelemaan. Viikonlopun mittaisella leirillä sirkustaiteilijat Aaro Kontio ja Marko Akkanen Sirkus Kumiankasta opastavat 7-12 –vuotiaita sirkuksen perusteiden pariin. Opetukseen sisältyy akrobatiaa, jongleerausta (palloin, renkain, keiloin, devil stickein ja diabloin) sekä taikuutta. Leirin päätteeksi osallistujat pääsevät kokeilemaan opittuja taitoja esityksessä, jota katsomaan vanhemmat ja kaverit ovat tervetulleita. Leirille osallistumiseen ei vaadita aiempaa sirkuskokemusta. Opetus tarjoaa haastetta ja oppimismahdollisuuksia jokaiselle yksilötasolla ja ryhmässä.

Sirkusleiri maksaa 50 € (sisarusalennus 10 €) ja se järjestetään Etelä-Savon tanssiopiston tiloissa. Ilmoittautumiset tehdään osoitteessa www.po1nt.fi/mikkeli. Ilmoittautumisaika to 23.2.2012 - to 1.3.2012.

Sirkusleiri 3.-4.3.2012

Aika: la 3.3.2012 ja su 4.3.2012 klo 9.30 - 16.00 (ruokatauko 11.30 - 12.30)
Paikka: Etelä-Savon tanssiopisto (Paukkulantie 22, Mikkeli)
Ohjaajat: Aaro Kontio ja Marko Akkanen
Max osallistujamäärä: 32
Ikäluokka: 7-12 -vuotiaat
Hinta: 50€ / lapsi / viikonloppu (sisarusalennus 10€)

Ilmoittautumiset: www.po1nt.fi/mikkeli

Ilmoittautumisaika alkaa torstaina 23.2.2012 klo 9.00  ja loppuu torstaina 1.3.2012 klo 16.00.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.



Jälkiä jäässä – taidekerhopaja

Ajankohta: ke 29.2.2012 klo 13.00-15.00, yksi työpaja kestää 20 min.
Paikka: Suntionkuja 2 C (Peitsari)
Ohjaaja: Johanna Lipsanen
Max osallistujamäärä: 40
Ikäluokka: 1.-3.luokkalaiset

Vapaa pääsy. Ilmoittautumiset suoraan vetäjä Johanna Lipsaselle, johanna@ideastakuvaksi.fi


Susanna Latvala
kulttuurituottaja
Mikkelin kaupunki
Sivistystoimi / Kulttuuripalvelut

Maaherrankatu 9-11
50100 Mikkeli
050/311 7204
www.mikkeli.fi

MAALISKUUN TIEDOTE


Maaliskuun opeparkki on ma 5.3. klo 14.30-15.00.

Oman työn arvioinnin suoritamme viikolla 10.
Oppilaat ja opettajat tekevät jälleen omat arviointinsa, jonka jälkeen arvioinnin loppuosa täytetään kotona.

Pääsemme tutustumaan Wisa-areenan tarjontaan (kamppailulajit) ke 14.3.
Koululta lähdemme klo 8.30, paluukyyti alkaa klo 11.00.
Varatkaa mukaan sisäliikuntavarusteet!

3. luokkalaisille järjestetään Kulttuuripolun merkeissä teatteriesitys
”Risto Räppääjä ja Pakastaja -Elvi” Mikkelin Teatterissa
ke 28.3.2012 klo 10.00 -12.00.

Huhtikuun opeparkki on ma 2.4. klo 8.00-8.30.

Olemme saaneet viestiä koululle, että liikuntatiedotteiden seuraaminen koulun blogista on ollut melko hankalaa, koska tiedotteita on
joko Liikunta-sivulla tai luokkien omilla sivuilla.
Jotta perheet voisivat paremmin seurata liikuntaviestejä olemme sopineet, että liikunta-asioista viestitämme koulun blogissa vain Liikunta –sivulla.
Lisäksi tiedot välitetään Wilmassa Tiedotteet-sivun kautta, joten viestit tavoittavat huoltajat välittömästi.





Hyvää hiihtolomaa!                                      
Kirsi-Marja

Oman koulun hiihtokisat 22.2.2012