keskiviikko 23. syyskuuta 2015

LOKAKUUN LIIKUNTAVINKIT KOTEIHIN

Syksyn värikartta
Syksyinen luonto on täynnä värejä. Ennen lehtien varisemista kasveissa
oleva lehtivihreä siirtyy varastoon odottamaan seuraavaa kevättä. Näin
muut kasvien väriaineet pääsevät näkyville. Koko perheen syysretkillä
ihaillaan ruskaa ja liikutaan vaihtelevassa maastossa. Lähiympäristössä ulkoillessa
luonnon tuntemus ja ympäristövastuullisuus lisääntyvät.
Syyspuuhia luonnossa
• Värikkäitä lehtiä voi kerätä talteen koristeeksi maljakkoon tai tehdä niistä upean luonto-taulun.
Ruskan lehdistä voi punoa myös upean seppeleen.
• Retkellä voi kerätä talven askarteluja varten maahan pudonneita oksia, kiviä, heinää, puolukanvarpuja, käpyjä ja kanervaa.
• Hae maalikaupasta maalien värimalleja. Värimalleista saat koottua monenlaisia luontoon
liittyviä tehtäviä. Retkelle voi ottaa mukaan vihreän eri sävymallit ja hakea koko perheen
voimin tätä vihreää maalisuoraa luonnosta. Miten eri sävyjä voi löytää; pitäisikö kaksi
vihreää laittaa päällekkäin? Eri kerroille voi valita eri värejä ja lähteä niitä etsimään. Löytyneistä
aarteista voi tehdä lopuksi upean luontotaulun. Vanhat vesiväripaletit voivat
toimia väriluontoretken ”väritarjottimina”.

Metsän perheporinoita
Lähimetsiköstä löytyy hauskaa tekemistä koko perheelle. Vaihtelevassa
maastossa retkeileminen ja temppuileminen kohentaa kuntoa ja kehittää
tasapainoa sekä tarjoaa mukavia elämyksiä eri ikäisille. Luonnossa
liikkuminen tukee lapsen kehitystä: kivien ja kantojen kiertäminen ja
ylittäminen, oksien alittaminen sekä kalliolle ”könyäminen” on lapselle ja
myös aikuiselle erinomaista harjoitusta.
1. Metsän temppurata
Kiertäkää puu, kömpikää kuusen alle, kulkekaa pitkin kaatuneen puun runkoa, kiivetkää
kivelle tai roikkukaa puun oksassa. Suunnitelkaa yhdessä metsän temppurata,
jota koko perhe voi kokeilla.
2. Seuraa metsämiestä
Valitkaa joku perheenjäsenistä metsän pikkupeikoksi, joka näyttää kuinka metsässä liikutaan.
Nimetkää yhdessä tutuksi tulleita luontopaikkoja ja piirtäkää kulkemistanne reiteistä myös kartta.
3. Käpykilpa ja risuhyppely
Kerätkää kilpaa kymmenen käpyä ympäröivästä metsästä ja rakentakaa käpylehmiä. Rakentakaa
risuista maahan hyppyruudukko ja hyppikää ruutua. Hyppikää tasajaloin, konkaten, etuperin ja peruuttaen.
4. Puuhippa
Leikkikää puuhippaa. Puuta halaamalla olette hipalta turvassa. Vaihtakaa osia hipan saatua kiinni.
5. Luonnon ongelmanratkaisua
Ratkaiskaa luonnossa visaisia ongelmia; Kuinka monta kepin mittaa pitkä on matka kuusen juurelta kivelle? Kuinka liikutaan maastossa koskettamatta maata? Kuinka pienelle kivelle mahtuu
koko perhe seisomaan? Keksikää kukin ainakin yksi ”ongelma”, joka yhdessä ratkaistaan.
6. Metsärentoutus
Käykää makaamaan puun juurelle jalat vasten puun runkoa. Kuunnelkaa lintujen konserttia
tai tuulen kehtolauluja. Kertokaa toisillenne, mitä näette pilviteatterissa tai mikä
tuoksuu lähimättäällä.


LIIKKUMISEN UNELMAVUOSI 2015-2016

Tämän lukuvuoden yksi kehittämiskohteemme on Liikkumisen unelmavuosi,
joka starttaa 1.10.2015.
Olemme miettineet huoltajien, neuvottelukunnan, oppilaiden sekä opettajien kanssa keinoja lasten liikunnan ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tässä listaa tämänhetkisistä suunnitelmistamme:

KOTI
* Liikuntapassit
* Kuukauden liikuntavinkit perheille Wilman kautta kuukausitiedotteiden yhteydessä
* Yhteiset retket ja liikuntaharrastukset

KOULU
* Liikunnallisia välituntivälineitä lisätty
* ”Välituntimaraton”: oppilaat valmistelevat koulun pihalle reitin, jota voi kiertää juosten,  
    kävellen tai keppareiden kanssa
* ”Välituntimaraton” (hiihto): koulun pihalla lenkki, jota voi välitunneilla hiihtää.
* Oppilastoimikunnan tai 5-6 -luokan ohjaamia välituntileikkejä pitkällä välitunnilla
* Unicef –kävely suoritetaan syksyn pihatalkoiden yhteydessä
* Kevätretki: Oppilastoimikunnan järjestämä metsäretkipäivä
* ”Kuntomittaus” oppilaille väh. kaksi kertaa lukuvuodessa
* Liikunnallinen toiminta oppitunneilla
* Neuvottelukunnan järjestämät liikuntatapahtumat ja lajikokeilut
* Oppilastoimikunnan järjestämät liikunnalliset tapahtumat
* Oppilaiden keksimät liikuntaläksyt esim. viikon ajan (toistetaan ajoittain)
* Mahdolliset asiantuntijavierailut/lajikokeilut esim. suunnistus
* Liikunnallisia aamunavauksia
* Kouluviestikarnevaali 9.9.2015
* Perinneleikkejä Leena-mummon avustuksella
* Pelejä ja leikkejä oppilaiden mieltymysten mukaan
* Koulukummien ja 1-2 -luokkalaisten yhteisiä liikuntatuokioita
* Yhteistyö mm. Rämälän Ryhdin, Etelä-Savon liikunnan sekä
   Paukkulan nuoriso-opiston kanssa
* Tutustuminen jäähalliin kevätlukukaudella 2016
* Pitkä välitunti mahdollistaa oppilaiden toiminnallisuuden
* Erilaiset urheilukilpailut
* Pihalle, ulos ja metsään; ympäristön hyödyntäminen




Kirsi-Marja

LOKAKUUN TIEDOTE

LOKAKUUN TIEDOTE 2015

Suunnistusseura Navi tutustuttaa oppilaamme suunnistukseen pe 2.10.

Oppilaiden oman työ arvioinnin suoritamme viikoilla 41.
Ensin arvioinnin suorittaa oppilas itse ja sitten vasta opettaja. Tämän jälkeen arviointipaperi lähetetään kotiin. Kotona oppilas ja huoltaja miettivät yhdessä arvioinnin loppuosan.
Arviointi palautetaan omalle opettajalle mahdollisimman pian. Arvioitava ajanjakso on koko tämän syksyn alkupuoli.

Kulttuuripolku 6. luokka: Mikkelin kaupunginorkesterin soittajien kouluvierailu Rämälän koululla
ma 5.10 klo 11.00-11.45.
Soittajavierailujen jälkeen kaikki 6. luokkalaiset osallistuvat orkesterin kenraaliharjoituksiin Mikaelissa ke 25.11. klo 10.00-11.00.

Lokakuun opeparkki on ti 6.10. klo 8.00-8.30.

To 8.10. opettajat ovat loppupäivän koulutuksessa, joten silloin koulu päättyy kaikilta oppilailta klo 12.30. Taksiyhtiö Hämäläinen huolehtii kotiinkuljetukset.

Neuvottelukunta järjestää perhepatikan Valkeajärven maastossa la 10.10.2015 klo 11.00 alk.
Neuvottelukunnan sihteeri valmistelee tilaisuudesta vielä tarkemman tiedotteen. TERVETULOA!

Ma 12.10. vähemmistöryhmien tukijärjestö Omega ry järjestää oppilaillemme työpajoja, jotka käsittelevät eriarvoisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä. Työpajat ovat Omega ry:n kehityskasvatusviestintä hanke, jota toteutetaan ulkoasiainministeriön tuella.
Aikataulu:  8.30-10.00        1.-3. lk.
                    10.30-12.30                 4.-6. lk.

Koulukuvauspäivä on pe 16.10. klo 9.00 alkaen.

Syyslomaviikko on vko 43, 19.-23.10.

Koulumme YHR (yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä) kokoontuu ti 27.10 klo 13.45-15.00.

Syksyn pihatalkoopäivä on ke 28.10. Siivoamme koulupihan talvikuntoon. Koululta löytyy muutama harava, mutta myös oman haravan voi tuoda kouluun. Varatkaa pihatöihin sopiva vaatetus ja käsineet.
Koska koulumme keittiö on lukuvuoden alusta muuttunut jakelukeittiöksi, koululla ei ole mahdollisuutta hankkia oppilaille makkaroita. Jos oppilas haluaa paistaa haravointiurakan päätteeksi nuotiolla makkaraa, hän voi tuoda omat makkarat kouluun. Koululta saa mehua, joten juomista ei tarvitse varata.

Kirsimaria E. Törönen-Ripatti pitää kulttuuripolkutuokion 1-2 –luokkalaisille ke 28.10. klo 10.30 alk.
Hän kertoo kuvataiteilijan työstä ja esittelee muutaman taideteoksen. Lopuksi on aiheeseen liittyvä askartelutuokio.

Kirsimaria E. Törönen-Ripatti pitää koulumme oppilaille maalauspajoja pe 30.10. Tämä on Saareen näyttelyyn liittyvä taidekasvatusprojekti. Työpajoissa syntyy 4 postikortin kokoista värimaalausta. Tarkoitus on että, syyslukukauden loppuun mennessä maalataan vielä opettajan johdolla 1-2 kertaa samanlainen määrä vesivärimaalauksia, jotka Kirsimaria noutaa ennen joulua Mikkelin taidemuseolle. Varaattehan maalaamiseen sopivan vaatetuksen.
Saareen on näyttely vedestä, maasta, sanoista, tunteista ja tarinoista. Se on moniaistinen taideseikkailu, joka alkaa veneestä, vie veden alle, sukelluskelloon ja lopulta saareen. Näyttely tuo suomalaisten kirjailijoiden saarikertomukset ja tarinat vedestä elämyksellisesti koettaviksi. Mikkelin taidemuseo tuo kuvataiteilijan vierailulle
kouluun, maalaamaan vesiaiheisia akvarelleja.
Lasten maalauksista ripustetaan museon toimesta yhteinen “mosaiikkimainen” teos Mikkelin taidemuseoon Saareen näyttelyn yhteyteen. Saareen näyttelyyn voi tutustua Mikkelin taidemuseossa 26.9.2015–14.2.2016.
Rämälän koulu vierailee taidemuseossa tammikuun alussa. Museovierailun aikana on mehukeksitarjoilua ja näyttelyopastus Kirsimarian johdolla. Lapset näkevät omat maalauksensa seinällä.

Neuvottelukunnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi 2015-2016:
Toimintasuunnitelma sisältää huoltajilta kerättyjä ideoita ja siinä huomioidaan liikkumisen unelmavuosi.

Syksy:
1. Perhepatikka Valkeajärven maastossa la 10.10.2015 klo 11.00 alk.
2. Joulumyyjäiset joulujuhlan yhteydessä

Kevät:
1. Lajikokeiluilta Rämälän koululla
- Laserammunta
- Boffaus
- Tanssi
- Kamppailulajit
2. Liikunnallinen tapahtumailta


Oppilastoimikunta järjestää lokakuun toimintana keppariratsastusta ja parkouria.

Marraskuun opeparkki on ti 3.11. klo 13.30-14.00.



Syksyisin terveisin

Kirsi-Marja

maanantai 14. syyskuuta 2015

RÄMÄLÄN RYHTI TIEDOTTAA

RÄMÄLÄN RYHTI                                                                           TIEDOTE SYKSY 2015

Tervehdys Rämälän Ryhdistä! Seuramme toiminnan tarkoitus on tarjota aktiviteetteja liikunnan, yhdessäolon ja elämyksien muodossa Rämälän kylällä. Seuran toiminta käsittää syksyn ja talven mittaan talkoita, liikuntaa ja muita tapahtumia. Seuran tapahtumista tiedotetaan jäsentiedottein sekä lehti-ilmoituksin sanomalehti Länsi-Savossa.  Tervetuloa toimintaan mukaan niin uudet, kuin vanhatkin seuranjäsenet.

Rämälän Ryhdin toiminta syksyllä ja talvella:
11.10.2015 klo 10.00 Latupohjien kunnostustalkoot. Kokoontuminen Rämälän koululla.
11.10.2015 klo 10.00 Lasten olympialaiset Rämälän koululla. Lajeina pallonheitto, pituushyppy, juoksu. Tervetuloa sekä kouluikäiset, että nuoremmat. Sarjajaot katsotaan paikanpäällä. Kaikille osallistujille pieni palkinto. Nuotiolla seura tarjoaa makkarat ja mehut.
Kauneimmat Joululaulut ja puurojuhla järjestetään joulukuussa Rämälän koululla. Tapahtumasta tiedotetaan sanomalehti Länsi-Savossa.

Seuran salivuorot ja vastuuhenkilöt Rämälän koululla ajalla 4.9.2015-20.5.2016
Keskiviikkoisin 17.00 -18.00 jumppa / Leena Neuvonen, puh: 044 3527 638
Perjantaisin 17.00 – 18.30 sähly / Mikko Parkkinen, puh: 050 4912 036      

Johtokunnan jäsenten yhteystiedot:
Puheenjohtaja Petri Syrjäläinen 044-5090086/ petri_syrjalainen@hotmail.com
Sihteeri Tiia Herttuainen 040-5349316 / tiia.herttuainen@hotmail.fi
Varapj. Juha Hänninen 050-5485657 / jhanni15@surffi.fi
Kati Ukkonen 0440-170089 / kati.ukkonen@luukku.com
Jarkko Soikkeli 050-3523210 / jksoikkeli@gmail.com
Harri Neuvonen 050-5386209 / harri.neuvonen@surffi.fi


lauantai 12. syyskuuta 2015

torstai 10. syyskuuta 2015

tiistai 8. syyskuuta 2015

Lentopalloa Rämälän koululla

LENTOPALLOA - kaikki mukaan!

Lentopalloa joka sunnuntai klo 17-19 Rämälän koulun salissa. Tervetuloa mukaan kaikki kyläläiset, vapaa-ajanasukkaat ja muut kynnelle kykenevät!
Pelaillaan porukalla kuntoilumielessä, entistä kokemusta ei tarvitse olla. Nyt mukana on ollut n. 6 hlöä, mutta lisää pelaajia tarvittaisiin kipeästi.

Lisätietoja Tuija Närhi puh. 050 533 9608.

maanantai 7. syyskuuta 2015

4H-KERHO RÄMÄLÄN KOULULLA

Rämälän 4H-kerho joka toinen torstai 3.9. alkaen klo 17.00-18.30. Ala-asteikäisille.
Kerhossa mm. askarrellaan, tutustutaan luontoon sekä leikitään.
Tervetuloa!



Terveisin Heidi

Mikkelin 4H-yhdistys ry
Parraskuja 12
50170 Mikkeli
Tarja Kauppinen 050 326 1084
Heidi Paasonen 050 576 5511


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

LIIKKAKERHO RÄMÄLÄN KOULULLA



Rämälän koululla on alkanut lasten liikkakerho:
1-4 lk. ti klo 18.00-19.30
4-7 lk. ke klo 18.15-19.30


Toivottavasti innokkaita liikkujia löytyy. Tarvitaan väh. kahdeksan kerholaista, jotta kerho voi jatkua.


Tervetuloa!


Vetäjinä toimivat Milla Häkkinen ja Tianna Ruskojärvi