keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Iltapäivätoiminta Mikkelissä

ILTAPÄIVÄTOIMINTA MIKKELISSÄ                       20.12.2010

                                                                                              
Mitä iltapäivätoiminta on?
Iltapäivätoimintaa järjestetään jokaisena koulupäivänä siten, että lapsi voi koulupäivän päätyttyä siirtyä välittömästi iltapäiväkerhoon. Toimintaa on päivittäin aina klo 16.30 tai 17 saakka. Iltapäivätoiminnan tarkoituksena on antaa lapselle mahdollisuus viettää monipuolista ja turvallista iltapäivää ohjatun toiminnan parissa. Kerhossa lapsilla on mahdollisuus ulkoiluun, liikuntaan, lepoon, kotitehtävien tekemiseen ja erilaisiin harrastuksiin. Lisäksi toimintaan sisältyy ohjattuja toimintatuokioita, joiden tarkoituksena on tukea tunne-elämän myönteistä kehitystä, luoda hyviä suhteita tovereihin, lisätä suvaitsevaisuutta ja vähentää rasismia sekä koulukiusaamista. Iltapäiväkerhossa tarjoillaan lapsille myös monipuolinen välipala. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1-2 luokan oppilaille, etusijalla ovat ensimmäisen luokan oppilaat.

Missä iltapäivätoimintaa järjestetään? Kuka järjestää?
Iltapäivätoimintaa pyritään järjestämään jokaisessa koulussa, jossa toimintaan mukaan on hakuaikana ilmoittautunut vähintään kuusi 1. luokan oppilasta. Pääperiaate on jotta lapsi käy sen koulun iltapäiväkerhoa jossa hän on koulussa, kaupunki ei järjestä kuljetuksia koulusta kerhoon. Mikkelin kaupunki avustaa eri järjestöjä ja seurakuntia, jotka käytännössä toteuttavat iltapäivätoiminnan järjestämisen. Alla on lueteltu järjestöt jotka tällä hetkellä järjestävät Mikkelissä iltapäivätoimintaa sekä koulut joilla on tänä lukuvuonna iltapäivätoimintaa.

Järjestä                                                      Koulu, jossa toimintaa järjestetään
Anttolan seurakunta                                    Anttolan yhtenäiskoulun iltapäiväkerho
Etelä-Savon Liikunta ry                                Moision, Sairilan, Tuppuralan ja Urpolan koulujen iltapäiväkerhot
Etelä-Savon Martat ry                                  Launialan, Rantakylän (nuorisotalo), Rouhialan ja Siekkilä/ Vanamon koulujen iltapäiväkerhot
Mikkelin 4H-yhdistys ry                               Lähemäen (Saksala), Otavan ja Peitsarin koulujen
iltapäiväkerhot
Mikkelin kaupungin sivistystoimi                   Haukivuoren aseman, Lähemäen (koulu), Rahulan ja Vanhalan koulujen iltapäiväkerhot
Mikkelin maaseurakunta                              Rantakylän yhtenäiskoulun iltapäiväkerho (seurakuntatalo)
Pelastakaa Lapset ry                                   Päämajakoulun iltapäiväkerho

Miten iltapäivätoimintaan haetaan?
Jokaiselle tulevalle 1. luokkalaiselle on tämän kirjeen liitteenä hakulomake joka tulee palauttaa 26.1.2011 mennessä joko kouluun ilmoittautumisen yhteydessä tai osoitteella Mikkelin kaupunki, Sivistystoimi/Päivi Turunen, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli. Ilmoittautumiset ovat sitovia. Järjestöt lähettävät viikolla 17 jokaiselle iltapäivätoimintaan ilmoittautuneille esitietolomakkeen, jolla huoltajat antavat luottamuksellisia tietoja lapsestaan sekä valitsevat iltapäivähoidon tarpeen (=maksuluokan). Palauttamalla esitietolomakkeen huoltajat varmistavat iltapäivätoimintapaikan, pelkkä tammikuussa palautettu ilmoittautumislomake ei riitä. Mikkelin kaupungin sivistystoimi tekee jokaisesta iltapäivätoimintaan otetusta lapsesta ottopäätöksen, joka toimittaan huoltajille 23.6.2011 mennessä.

Mitä iltapäivätoimintaan osallistuminen maksaa vanhemmille?
vaihtoehto A.
Lapsella on läsnäolopäiviä kerhossa 0-10 pv/kk (ei päivittäistä tuntirajoitetta) on vanhempien maksuosuus
40 €/kk.

vaihtoehto B.
Lapsella on läsnäolopäiviä kerhossa 11 tai enemmän / kk ja kerhossa oloaika enintään 3h / päivä, on vanhempien maksuosuus 60 €/kk.

vaihtoehto C.
Lapsella on läsnäolopäiviä kerhossa 11 tai enemmän / kk ja kerhossa oloaika yli 3h / päivä, on vanhempien maksuosuus 80 €/kk.

Mikäli samasta perheestä on kaksi tai useampia lapsia kokoaikaisessa iltapäivätoiminnassa (kerhopäiviä 11 päivää tai yli / kk ja yli 3 h/pv) on vanhempien maksuosuus toisesta ja seuraavista lapsista 60 €/kk/lapsi.

Kerhomaksu sisältää välipalan, vakuutukset, retket ym. tavanomaisen kerhotoiminnan kustannukset.

Lapsen irtisanoutuminen iltapäivätoiminnasta tai hoitotarpeen muutos tulee tehdä kirjallisesti järjestölle edellisen kuukauden 15. päivään mennessä.


Lisätietoja:
Päivi Turunen, Mikkelin kaupunki/Sivistystoimi, puh. 015-194 3013, 044-794 3013, paivi.turunen@mikkeli.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti