maanantai 8. lokakuuta 2012

Vanhustenviikko


Vanhustenviikolla kulutetaan kulttuuria!

Viikolla 41 vietetään valtakunnallista vanhustenviikkoa. Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut haluaa muistuttaa kulttuuriesitysten kautta taiteen ja kulttuurin
merkityksestä ikäihmisten normaalissa arjessa. Syksyn aikana ja etenkin vanhustenviikolla kiertävät kaksi trubaduuria ikäihmisten palvelutaloissa.

Mikkeliläinen Jendrek Prusak kiertää Mikkelin ikäihmisten luona ”Syyslaulu jokaiselle”-ohjelmalla. Konserttien teemana on Olavi Virran tuotanto.
Ohjelmassa on myös muutamia tuttuja sävelmiä operettimaailmasta viululla säestettynä ja pienten tarinoitten tukemina. Viikolla 41 esityksiä nähdään ja kuullaan
Tenholan päivätoimintapaikassa 8.10,  Rantakylän palvelutalossa 10.10, Haukivuoren kotikartanossa 11.10, Suonsaaren vanhainkodissa 13.10 ja Anttolan palvelutalolla 15.10.

Jyväskyläläinen Leena Pyylampi esiintyy 12.10.2012 ”Nostalgisella aikamatka”- esityksellä Tenholan päivätoimintapaikassa ja Graanin palvelutalolla.
Nostalginen aikamatka tarjoaa tuttujen laulujen myötä ajatuksia 40-luvulta nykypäivään. Ohjelma sisältää lauluja joita laulettiin koulussa, kotona, tansseissa, iltamissa ja radiossa.
Heilini siniset silmät, Isoisän olkihattu, Suojelusenkeli, Iltatuulen viesti, Suurin onni. ”Ilon pillereitä”- esitys nähdään ja kuullaan samana päivänä Mikkelin pääkirjastolla klo 15.00. 
Esitys etsii runojen ja laulujen kanssa ilon aiheita. Laulut liikkuvat tutuista lauluista Leenan omiin sävellyksiin. Runot ovat Eeva Heilalan ja Pirkko Toivanen-Säkkilän käsialaa.
Välillä ihastellaan rollaattoria ja käydään mustikkaretkellä, välillä muistellaan nuoruutta, mutta eletään myös tätä päivää.
Yhteislauluina mm. Paratiisi, Täysikuu, Sokeripalanen, Puhelinlangat laulaa, Rantakoivun alla. Kesto noin 50 min.

Lapsille suunnattu mutta kaikille avoin ”Suuret Seikkailijat- esitys kuullaan ja nähdään Rantakylän kirjastolla myös 12.10. klo 9.30.
Laulava Pupujussi laulaa ja leikittää uusia ja tuttuja lastenlauluja. Suuret Seikkailijat -konsertti pohjautuu Leena Pyylammin Sari Kanalan loruista säveltämiin lauluihin, jotka kertovat hassuistakin metsän eläimistä ja ystävyydestä. Konsertissa kuullaan myös kaikille tuttuja lauluja ja laululeikkejä.
Konsertin kesto on 45 min. ja se sopii kaikenikäisille.

Vanhustenviikon teemana on tänä vuonna ”Yhdessä vahvempia”. Viikon teema liittyy EU:n Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoteen.
Valtakunnallista vanhustenpäivän pääjuhlaa vietetään tänä vuonna Järvenpäässä. Juhlapuhujana on presidentti Tarja Halonen.





Tiedoksi lähetti
ja syksyisen värikästä työviikkoa toivottaa

Ulla-Maija Pöllänen
kulttuuriohjaaja
Mikkelin kaupunki
Sivistystoimi, Kulttuuripalvelut
Maaherrankatu 9-11
50100 Mikkeli
puh. 044 794 5234

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti